Vanhan vielä käytössä olevan ikkunan elinkaari on saattanut alkaa jo yli 100 vuotta sitten. Puuseppä on valinnut metsästä sopivat vanhat hongat talvikaatoon joissa on tiukka ja tiheäksi kasvanut ydinpuu. Laadultaan puu on parasta mitä ikkunoihin on mahdollista saada. Siksi vanhat ikkunat kestävät vuosikymmeniä - jopa satoja. Tiheä ydinpuu sisältää paljon luontaisia kyllästeaineita joilla saadaan erinomainen vastustuskyky lahoa vastaan. Tälläisestä puusta käsintehty ikkuna kestää huollettuna pitkään ja on kunnostettavissa, vaikka kunto olisi päässyt huollon puuttuessa huonoksikin. Puun suojana on käytetty vuosisatoja luonnonmukaisia, pellavaöljypohjaisia maaleja sekä kittejä. Oikein tehty kunnostus/entisöinti tehdään yhä samoja perinteisiä menetelmiä ja aineita käyttäen. Kunnostuksella palautetaan ikkunan toimivuus, lämpötalous sekä säilytetään talon alkuperäinen ilme. Lisäksi taloudellisesta näkökulmasta talon rakenneosien käyttäminen loppuun on usein kannattavinta. Kunnostettavissa oleva ikkuna ei ole elinkaarensa päässä.
Nykyaikainen uusi teollisesti valmistettu ikkuna on suunniteltu kilpailukykyiseksi ankarille markkinoille. Tämä johtaa helposti prosesseihin joissa valmistusmenetelmät ovat tehokkaita, mutta eivät takaa pitkään kestävää ja tulevaisuudessa huollettavaa ikkunaa. Nykyinen raaka-aine saadaan pääsääntöisesti kasvatusmetsistä, joissa puun kasvu on ollut nopeaa ja näin puun laatu ei vastaa vanhaa tiheäkasvuista valikoitua sydänpuuta.
Ikkunoiden vaihtoa voidaan perustella käytettävyyden parantumisella. Jos ikkunoiden säännölliseen huoltoon panostetaan, toimii vanha ikkuna yhtä hyvin siinä missä uusikin. Koska vanhan ikkunan valikoitu tiheä puuaines on hyvälaatuista se kestää ympäristön lämpövaihteluita huokoista puuta paremmin. Ulospäin aukeavan ulkoikkunan peseminen saattaa olla hankalaa, mutta se ei ole uusimisen perusteena kovinkaan taloudellinen. Ikkunoiden vaihdon hinnalla ulkoikkunoiden pesettäminen palveluna on monin verroin edullisempaa. Ulospäin aukeavalla ikkunalla on myös etunsa. Tuulella se painuu karmia vasten yhä tiukemmin ja pitää näin sateen sekä tuulen tehokkaasti ulkopuolella. Käytettävyyttä voidaan parantaa ja ylläpitää säätämällä tai uusimalla epäkunnossa olevat sulkijat, helat ja myrskyhaat. Osia on mahdollista löytää joko alkuperäisinä vanhoina varaosina tai uustuotantona. Ikkunaa ei siis tarvitse eikä ole järkevää vaihtaa pienien korjattavissa olevien puutteiden vuoksi.
Vanha ikkunaprofiili on usein ohut ja rajaa valoaukkoa mahdollisimman vähän. Näin valoa pääsee sisälle enemmän, verrattuna vastaavan kokoiseen nykyaikaiseen ikkunaan, joissa tyypillisesti käytetään leveämpää ja raskaampaa puiteprofiilia.
Kun ikkuna päätetään kunnostaa, säilytetään samalla vanha arvokas puhallettu/vedetty lasi. Perinteistä puhallettua lasia valmistetaan nykyisin vain pieniä määriä käsityöna ja sen hinta on varsin korkea. Jo tästä syystä vanha lasi kannattaa pyrkiä säilyttämään. Aaltoileva ja vanha lasi ei ole merkki huonosta laadusta, vaan ainutlaatuinen käsityönä tehty tärkeä osa talon historiaa.